Päivään voi lisätä liikettä pieninä annoksina. Tee joku sinun elämääsi sopiva päätös, jota toistat päivittäin. Toistojen kautta syntyy uusia tapoja. Millaisia rutiineja sinulla jo on? Tai millaisia uusia voisit kokeilla? Voisitko tehdä niitä ystäväsi kanssa?
Jos pääsit näille vinkeillä liikkeelle, niin jatka liikkumista valmiiden liikuntavideoiden avulla.
”Liikkumiseen innostaa monikin seikka. Tulee hyvä mieli, saa pidettyä kuntonsa mahdollisimman hyvänä, pysyy virkeänä, saa sosiaalisia kontakteja ja on hyvä lääke ehkäisemään masennusta. Minusta on kiva liikkua sekä yksin että jonkun hyvän ystävän kanssa tai isommassa, tutussa ryhmässä.” Paula 69 vuotta
”Liikkumiseen innostaa monikin seikka. Tulee hyvä mieli, saa pidettyä kuntonsa mahdollisimman hyvänä, pysyy virkeänä, saa sosiaalisia kontakteja ja on hyvä lääke ehkäisemään masennusta. Minusta on kiva liikkua sekä yksin että jonkun hyvän ystävän kanssa tai isommassa, tutussa ryhmässä.”
Paula 69 vuotta
”Liikunta ei ole koskaan ollut mun juttu, eikä eläkkeelle jäänti ole tuonut siihen muutosta. Mutta sitä mielihyvää on mahdollista saavuttaa, kun liikunta tapahtuu itselle sopivissa puitteissa. Luontoretket kauniisiin kohteisiin ilman aikatauluja, eväät ja termospullo mukana ovat kivoja. Ja metsäpoluilla nivelrikkoisenkin on helpompi kulkea, kuin kovalla asfaltilla.” Pina 64 vuotta
”Liikunta ei ole koskaan ollut mun juttu, eikä eläkkeelle jäänti ole tuonut siihen muutosta. Mutta sitä mielihyvää on mahdollista saavuttaa, kun liikunta tapahtuu itselle sopivissa puitteissa. Luontoretket kauniisiin kohteisiin ilman aikatauluja, eväät ja termospullo mukana ovat kivoja. Ja metsäpoluilla nivelrikkoisenkin on helpompi kulkea, kuin kovalla asfaltilla.”
Pina 64 vuotta