Valitse valmis ohjelma
Luo uusi ohjelma
Asetu selinmakuulle, vedä polvet koukkuun vatsan päälle ja ota polvien ympäriltä tai polvitaipeista kiinni.
Vedä reisiä lähelle vartaloa ja jousta kevyesti niin, että tunnet venytyksen ristiselässä. Voit myös keinuttaa vartaloa puolelta toiselle tai pyörittää jalkoja vatsan päällä.
Hengitä rauhallisesti omaan tahtiin.
Liike rentouttaa ristiselkää.
Pyöritä kahdeksikkoa vartalon edessä niin, että toinen käsi on aina edempänä ja toinen taaempana. Oteleveyttä muutamalla saat helpotettua ja vaikeutettua liikettä.
Harjoittelijat ojentavat polvia suoraksi vuorotellen nilkka koukussa. Tavoitteena on saada jalalla kupru lakanaan eli nostaa jalkaa mahdollisuuksien mukaan vaakatasoon.
Peruuta kävellen lähtöasentoon. Nosta polvet eteen koukkuun ja tee heilahdus.