Lisää liike ohjelmaan

Liike lisätty ohjelmaan

Sinulla on jo saman niminen ohjelma yritä uudestaan

Olet jo lisännyt liikkeen tähän ohjelmaan

Jumppaaja seisoo oikealla jalalla ja on ojentanut vasemman jalan edessä olevalle askelmalle ja pitää oikealla kädellä kiinni edessä olevasta tangosta

Alkuasento

Seiso askelman edessä venytettävä jalka ojennettuna askelmalle. Pidä kantapää askelmalla, polvi suorana ja nilkka koukussa, niin että varpaat osoittavat taivasta kohti.

Liikeselostus

Taivuta ylävartaloa selkä suorana eteen, kurkottaen askelmalla olevan jalan nilkkaa kohti. Tunne pohkeessa venytys. Pidä venytys hetken aikaa. Tee sama toisella jalalla.

Suorituksessa huomioitavaa

Hengitä syvään ja rauhallisesti tehostaen uloshengitystä venytyksen aikana. Voit pitää liikkeen aikana tukijalkaa hieman koukussa. Tukeudu toisella kädellä tarvittaessa esimerkiksi vieressä olevaan tankoon. Pidä venytettävän jalan nilkka koko venytyksen ajan koukussa. Älä päästä selkää pyöristymään.

Perustelut liikkeelle

Liike venyttää erityisesti pohkeen lihaksia, mutta myös takareiden lihaksia. Säännöllinen venyttely pitää yllä liikkuvuutta nivelissä ja joustavuutta lihaksissa, jolloin liikkuminen on helpompaa.

Välineet

Askelma

Muut Liikkuvuus -liikkeet