Pyykin ripustus, keskitaso

Nosta ”pyykkiä” lattialta yläviistoon oikealle ja vasemmalle sekä kiertäen molempiin suuntiin. Seuraa katseella käsien liikkeitä ylös ja alas. Tee sarja useita kertoja peräkkäin (1 sarja = joka suuntaan vuorollaan tehty nosto).

Pyykin ripustus, helppo

Nosta ”pyykkiä” lattialta yläviistoon oikealle ja vasemmalle sekä kiertäen molempiin suuntiin. Seuraa katseella käsien liikkeitä ylös ja alas. Tee sarja useita kertoja peräkkäin (1 sarja = joka suuntaan vuorollaan tehty nosto).

Pysyvätkö pallot piirissä, keskitaso

Liikutaan piirissä erilaisin askelkuvioin, esimerkiksi: neljä askelta sivulle – viereen ja sama takaisin. Liikutaan ohjaajan antaman ohjeen mukaan musiikin säestyksellä. Tavoitteena on pitää suljettu piiri koossa.

Pysyvätkö pallot piirissä, vaativa

Liikutaan piirissä erilaisin askelkuvioin, esimerkiksi: pitkä askel eteen, askelkyykky, takaisin taaksepäin, sama aloittaen toisella jalalla. Liikutaan ryhmän ideoimana vapaavalintaisesti musiikin mukaan. Tavoitteena on pitää suljettu piiri koossa.

Puun sahaus pareittain, vaativa

Ojenna ja koukista kyynärpäistä ikään kuin sahaisitte parin kanssa puuta pitkäteräisellä parisahalla. Harjoituksen voi myös tehdä pitämällä silmät suljettuina.

Puun sahaus pareittain, keskitaso

Ojenna ja koukista kyynärpäistä ikään kuin sahaisitte parin kanssa puuta pitkäteräisellä parisahalla. Liike tehdään vuorotahtiin niin, että pareilla vastakkaiset kyynärpäät ojentuvat ja koukistuvat. Harjoituksen voi myös tehdä pitämällä silmät suljettuina.

Puun sahaus pareittain, helppo

Ojenna ja koukista kyynärpäistä ikään kuin sahaisitte parin kanssa puuta pitkäteräisellä parisahalla. Liike tehdään vuorotahtiin niin, että pareilla vastakkaiset kyynärpäät ojentuvat ja koukistuvat. Harjoituksen voi myös tehdä silmät kiinni.

Potkukelkka

Liu’uta lautasliinaa lattiaa pitkin eteen ja taakse.

Polven ojennus, keskitaso

Ojenna jalka/jalat suoriksi eteen, koukista hitaasti alas. Jännitä vatsanseutu, reiden etuosa ja pakarat ojennuksen aikana. Tee liikettä useita kertoja (=sarja). Voimien karttuessa toista sarja pienen tauon jälkeen.