Voimaa vartaloon, helppo
Nosta polvi ja kosketa vastakkaisella kädellä polvea tai säären ulkoreunaa. Tee liikettä molemmin päin useita kertoja (=sarja). Pidä tauko ja tee toinen sarja.
Nosta polvi ja kosketa vastakkaisella kädellä polvea tai säären ulkoreunaa. Tee liikettä molemmin päin useita kertoja (=sarja). Pidä tauko ja tee toinen sarja.
Ojenna oikea käsi ja vasen jalka suoraksi venyttäen, pidä hetki ja toista sama toisinpäin. Tee liikettä yhteensä 5-10 kertaa, pidä tauko ja toista sarja uudelleen.
Se, jonka jalat ovat ulkopuolella, puristaa parin jalkoja yhteen. Samanaikaisesti toinen pyrkii avaamaan jalkoja. Toista jännityksiä muutamia kertoja ja vaihda jalkojen paikkaa. Jännitysten jälkeen rentouta ja ravistele jalkoja.
Tartu vasemmalla kädellä kiinni oikeasta jalkaterästä ja työnnä selkää taaksepäin niin, että tunnet venytyksen yläselässä. Toista venytys myös toiselle puolelle. Pidä venytystä noin 30 sekuntia ja toista venytys myös toiselle puolelle.
Kallista vartaloa vasemmalle ja ojentaudu ylös alkuasentoon. Toista vartalon taivutuksia vasemmalle viisi kertaa. Pidä tauko käsiä ravistellen ja tee kallistukset toiseen suuntaan vaihtaen käsien asentoa. Toista sarja molempiin suuntiin.

Jännitä pakaralihakset ja nosta jalat yhtä aikaa ylöspäin. Tee useita nostoja, pidä tauko ja toista sarja uudelleen. Käänny toiselle kyljelle ja tee sama sarja.
Paina koukussa olevan jalan jalkapohjaa alustaan ja nosta toinen jalka suorana ylös kohti kattoa. Laske jalka hitaasti jarrutellen alas. Tee useita nostoja, vaihda sen jälkeen jalkojen asentoa ja tee sama toisella jalalla (=sarja). Pidä tauko ja toista vielä kaksi sarjaa.
Paina koukussa olevan jalan jalkapohjaa alustaan ja kohota toista jalkaa suorana irti alustalta. Laske jalka jarruttaen alas. Tee useita nostoja, vaihda sen jälkeen jalkojen asentoa ja tee sama toisella jalalla (=sarja). Pidä tauko ja toista sarja uudelleen.
Ojenna vuorotellen käsiä yläviistoon avaten samalla nyrkistä sormet kuin tähden tuike. Purista sormet tiukasti yhteen ja harota sormet auki. Kierrä samalla ylävartaloa tuikkeen tahtiin vuoroin oikealle ja vasemmalle. Seuraa katseella käsien liikettä.